Trump ja raaka-aineet
Geopolitiikalla on keskeinen rooli myös kaivosteollisuudessa. YLE uutisoi tänään vetävästi USA:n tarpeesta varmistaa kriittisten raaka-aineiden saanti.
USA on metallien osalta riippuvainen tuonnista. Kiina näyttelee merkittävää roolia usein tärkeiden raaka-aineiden kohdalla, vaikka metallit vielä toistaiseksi virtaavat sujuvasti Kanadasta. Myös EU:lle mineraaliset raaka-aineet ovat kriittinen menestystekijä, eikä EU:n oma tuotanto pysty varmistamaan tarvetta. Niinpä EU päivitti mineraalistrategiaansa vuonna 2024. CRMA eli kriittisiä raaka-aineita koskeva asetus tuli voimaan vuosi sitten toukokuussa. Myös Suomessa on hankkeita, joita arvioidaan strategisen tärkeiksi EU:ssa. Päätöksiä strategisista hankkeista on luvassa maaliskuussa eli hyvin pian.
Kaivoksista saatavat metallit- ja mineraalit sekä niistä valmistettavat tuotteet mahdollistavat modernin elämäntapamme: energiantuotannon, liikenteen sähköistymisen ja älylaitteet. Kaivosteollisuuden tuotteita käytetään myös moniin muihin arjessa välttämättömiin asioihin, kuten vedenpuhdistukseen, kasvinravinteiksi ja röntgenlaitteisiin. Kaivoksia tarvitaan yhä enemmän myös vihreän teknologian valmistukseen, jolla torjutaan ilmastonmuutosta.
Suomen mineraalipotentiaali ja vastuullisuuden kehittämiseen sitoutunut kaivostoiminta tarjoavat hyvät mahdollisuudet investoinneille ja talouden kasvulle. Tämä on huomioitu myös juuri julkaistussa kansallisessa mineraalistrategiassa. TEM järjestää mineraalistrategiasta avoimen sidosryhmätilaisuuden 29.1.2025.