Kiertotalous muuttaa jätteet raaka-aineiksi
Kiertotalouteen perustuvien innovaatioiden yleistyminen on kaivosalalle kasvava mahdollisuus, koska ala synnyttää paljon sivuvirtoja.
Kaivokset ja niiden tuotteita jalostavat yhtiöt ovat hyödyntäneet kiertotalouden ratkaisuja jo vuosikymmeniä. Kiertotalous onkin mineraalialan DNA:ssa, koska metalleja voi kierrättää loputtomasti ja arvokkaiden metallien kierrättämiseen on merkittävä taloudellinen motivaatio.
Viime vuosina kiertotalous on noussut muodikkaaksi ilmiöksi koko yhteiskunnassa. Hyvä niin, sillä sitä kautta syntyy uutta ajattelua, uusia rakenteita, innovaatioita ja uusia toimijoita.
Kiertotalous on kaivosalalle erityisen suuri mahdollisuus siksi, että ala tuottaa paljon sivuvirtoja. Tilastokeskuksen mukaan kaivostoiminta ja louhinta tuottavat tonneissa mitattuna 75 prosenttia Suomen 116 miljoonan tonnin jätekuormasta.
Kaivostoiminnassa syntyy tuotannon ohessa suuri määrä hyödyntämätöntä kiveä, joka voi olla raaka-aine toiselle toimijalle. Käyttämättä voi jäädä myös mineraaleja ja arvokasta energiaa.
Näitä haasteita ratkomaan on syntynyt viime vuosina useita yrityksiä. Yritykset ovat tuottaneet innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla mineraaleja voi erotella esimerkiksi vedestä tai kuonasta. Yritysten lisäksi uusia ratkaisuja kehitetään yliopistoissa ja erilaisissa verkostoissa.
Maailma ei ole kuitenkaan valmis. Kiertotaloudessa on edelleen monia haasteita ratkottavana.
• Sivukiviä syntyy paljon harvaan asutulle seudulle etenkin Pohjois-Suomessa. Rakentaminen puolestaan on keskittynyt eteläiseen Suomeen. Raskaita kiviä ei kannata kuljettaa satoja kilometrejä.
• Innovaattoreiksi kaivattaisiin lisää pieniä yrityksiä.
• Uusien ratkaisujen ja liiketoimintamallien kehittäminen on kallista. Siksi yhä useamman pääomasijoittajan soisi kääntävänsä katseensa alan kehitystyötä tekeviin yrityksiin.
• Myös tutkimustietoa tarvitaan lisää, vaikka alan tutkimus onkin Suomessa erinomaista.
Uudet kiertotalouden ratkaisut ovat mahdollisuus sekä taloudelle että ympäristölle. Uusia ratkaisuja tarvitaan myös siksi, että mineraalien kysyntä kasvaa hurjalla vauhdilla vihreän siirtymän vuoksi.
Samaan aikaan mineraalien hankintaketjuissa on yhä enemmän epävarmuutta, koska geopoliittiset jännitteet uhkaavat jakaa maailman vaarallisella tavalla. Siksi kiertotalouden kehittäminen on tärkeä askel myös Euroopan komission kriittisten raaka-aineiden aloitteessa. Tätä myös Kaivosteollisuus ry kuulutti omissa vaalitavoitteissaan. Komission listalla oli myös toinen erittäin tärkeä yhteinen tavoite: lupamenettelyiden nopeuttaminen.
Artikkeli on alun perin julkaistu Materia-lehden numerossa 3/2023.