Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Kaivosinvestoinnit supistuivat viime vuonna

Kaivosinvestoinnit supistuivat viime vuonna

Investoinnit suomalaisiin kaivoksiin pienenivät voimakkaasti. Malminetsinnän panostukset polkevat paikallaan.

Kaivosyhtiöiden investoinnit putosivat viime vuonna 311 miljoonaan euroon. Pudotus jatkui jo toista vuotta peräkkäin. Investoinnit ovat pienentyneet noin 40 prosenttia huippuvuodesta 2019, jolloin ala investoi 525 miljoonaa euroa.

Suuret investointiohjelmat ovat loppuvaiheessa eikä uudishankkeita ole välttämättä näköpiirissä.

”Epävarmuus kaivoksia koskevan lakivyyhdin vaikutuksista hillitsee kaivosyhtiöitä käynnistämästä suuria investointiohjelmia”, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Investoinnit malminetsintään sen sijaan pysyivät edellisvuoden tasolla ja olivat 68,5 miljoonaa euroa. Malminetsintää harjoitti kuitenkin vain 50 yritystä, kun edellisvuonna etsijöitä oli 61.

Malminetsintäluvan valmisteluun etuoikeuden antavien varausalueiden yhteispinta-ala supistui yli 25 prosenttia ja oli 30 000  km².

”Luvuista on vielä vaikea ennustaa vahvaa trendiä. Näyttää kuitenkin, että Suomessa toimivien kaivosten avulla on entistä vaikeampi tukea kasvavia odotuksia omavaraisuuden vahvistamisesta. Venäjän aloittama sota pakottaa Suomenkin tarkistamaan mineraalipolitiikkaansa”, sanoo Pekka Suomela.

Maanomistajille maksettavat malminetsintäkorvaukset kasvoivat viime vuonna 18 prosenttia ja olivat yhteensä 5,4 miljoonaa euroa.

Luvut käyvät ilmi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin tilastoista.