Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Ilmastomuutoksen jarruttaminen vaatii vauhtia liikenteen sähköistämiseen

Ilmastomuutoksen jarruttaminen vaatii vauhtia liikenteen sähköistämiseen

Sähköautojen globaalit markkinat kasvoivat rajusti, vaikka pandemia hiljensi autokauppaa vuonna 2020. Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen vaatii kuitenkin sähköautomarkkinoille lisää vauhtia. Kaivosteollisuudella on elintärkeä rooli kehityksessä.

Sähköautojen maailmanlaajuinen myynti kasvoi viime vuonna 41 prosenttia, vaikka automarkkinat kokonaisuutena niiasivat pandemian vuoksi. Tänä vuonna vauhti näyttää kiihtyneen. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana globaalit sähköautomarkkinat kasvoivat hurjat 140 prosenttia viime vuoden vastaavaan verrattuna. Näin kertovat kansainvälisen energiajärjestön IEA:n tilastot.

Vaikka kasvuvauhti on hurja, toivoo IEA liikenteen sähköistymisen etenevän vieläkin nopeammin. ”Ilmastotavoitteet edellyttävät kaikilta valtioilta suurempaa kunnianhimoa ja vahvempia tekoja”, toteaa IEA katsauksessaan.

”Jokainen hurjista tulvista ja metsäpaloista kertovia uutisia seurannut yhtyy varmasti IEA:n näkemykseen”, sanoo Kaivosteollisuuden toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Elinvoimainen kaivosteollisuus mahdollistaa vihreän teknologian

Suomi on onneksi hyvin mukana sähköautoilun kehittämisessä. Terrafamen uusi akkukemikaalitehdas käynnistyi hiljattain ja muita vastaavia hankkeita on suunnitteilla. Lisäksi norjalainen akkuyhtiö Freyr, valtionyhtiö Suomen Malmijalostus ja Vaasan kaupunki julkistivat hiljattain suunnitelman akkukennotehtaan rakentamiseksi.

Kaivosteollisuudella on elintärkeä rooli sähköautoiluin edistämisessä, sillä liikenteen ja muunkin yhteiskunnan sähköistyminen lisää merkittävästi monien keskeisten metallien kysyntää.

”Tilastot ja hankkeet kertovat, että hallitusohjelman tavoite kaivosteollisuuden elinkelpoisuuden varmistamiseksi on kaukonäköinen ja tarkka”, sanoo Suomela.

Kaivosteollisuus pelkää kuitenkin, että lakihankkeiden viidakko johtaa huonoon lopputulokseen hallitusohjelman hyvistä tavoitteista huolimatta.

”Eri ministeriöissä valmisteltavien hankkeiden yhteisvaikutus voi olla tuhoisa kaivosteollisuuden elinkelpoisuudelle”, sanoo Suomela.

Metallien kysyntää lakimuutokset eivät kuitenkaan vähennä. Koko Euroopan on turvattava raaka-aineiden saanti kovenevassa kisassa. Siksi suomalaisella kaivosteollisuudella on tärkeä rooli koko maanosan huoltovarmuuden huolehtimisessa.

”Uskommekin, että valtioneuvosto kollegiona toimii Suomen ja ilmaston parhaaksi”, sanoo Suomela.

Eurooppa etenee vauhdilla

Maailman suurimmat sähköautomarkkinat olivat viime vuonna Kiinassa. Maassa myytiin 5,4 miljoonaa sähköautoa, mikä oli enemmän kuin Euroopassa (3,3 milj) ja USA:ssa (1,8 milj) yhteensä.

Euroopan toimet markkinoiden vauhdittamiseksi alkavat kuitenkin näkyä, sillä tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana Kiinan etumatka Eurooppaan nähden oli kutistunut merkittävästi.

Sähköautoilla on kuitenkin paljon kirittävää. Nykyisellä kasvuvauhdilla sähköautojen osuus koko maailman autokannasta voisi nousta vuoteen 2030 mennessä noin seitsemään prosenttiin. IEA:n kestävän kehityksen skenaarion mukaisesti osuuden pitäisi nousta 12 prosenttiin. Se edellyttäisi valtioilta nykyistä voimakkaampia toimenpiteitä.