Juttutuvan paikka on kansalaisten keskellä
Kun yritys haluaa olla kansalaisten tavoitettavissa, kannattaa sen mennä kansalaisten keskelle. Silloin myös sosiaalinen toimilupa vahvistuu.
”Aloimme pohtia, pitäisikö torille laittaa kioski, kun ihmiset kyselivät paljon asioista ja tiesivät meistä joskus asioita, joita emme itsekään tienneet”, muistelee lähes kymmenen vuoden takaisia pohdintoja Yara Siilinjärven ulkoista tiedotusta hoitava Anneli Simonen.
Pohdinta muuttui teoiksi keväällä 2023, kun kaivoksen laajennushanke osoitti jälleen kovan tarpeen käydä aktiivista keskustelua kansalaisten kanssa. Yaran Siilinjärven kaivos on EU-alueen ainoa fosfaattikaivos. Kaivoksesta saatava fosfori käytetään lannoitteiden ja rehufosfaatin raaka-aineena.
Toukokuussa yhtiö avasi kohtaamispaikan, jolle juttutupa on varsin vaatimaton nimi – mutta sellaista yhtiö itse kuitenkin käyttää. Kyse ei ole vain 95 neliön tilasta, vaan systemaattisesta kohtaamisten sarjasta.
Yaran juttutupa on avoinna kaikelle kansalle joka keskiviikko kahdesta kuuteen. Tavoitteena on kuulla kuntalaisia ja keskustelujen kautta jakaa faktatietoa Yarasta ja toimipaikan merkityksestä osana kotimaista ruokaturvaa.
Yhtiö julkistaa etukäteen neljän viikon ohjelman vaihtuvine keskusteluteemoineen. Esimerkiksi lokakuussa aiheena olivat rikkihappotuotannon uudistaminen, toimipaikan historia ja louhoksen sekä rikastamon esittely.
”Toki keskustelu karkaa usein teeman ulkopuolelle, mutta se ei haittaa. Tärkeintä on keskustelu, jossa mekin opimme kokko ajan, mitä meistä ajatellaan”, sanoo Simonen.
Iso ponnistus vaatii monen ihmisen panoksen
Yaran tavoitteena on, että jokaisessa tilaisuudessa olisi ainakin kaksi vastuuhenkilöä paikalla. Koska teemat vaihtuvat, löytyy ainakin parinkymmenen yaralaisen kalenterista merkintä juttutuvasta.
”Tämä on iso ponnistus, joka vaatii monen ihmisen sitoutumista. Kyllähän asiantuntijoilla on pieni kynnys osallistua tähän, koska ihmisten kalenterit tuppaavat täyttymään muutenkin. Siksi olemme tehneet melkoisen Excel-harjoituksen, että saadaan tapahtuma pyörimään säännöllisesti”, sanoo Simonen.
Asiantuntijoille juttutupa on myös mainio paikka kehittää omia viestintätaitojaan, jotka ovat yhä tärkeämpiä kaikissa tehtävissä.
Jos joku muu yhtiö haluaa rakentaa samanlaisen konseptin, kannustaa Simonen varmistamaan johdon sitoutumisen. Samoin on tärkeä löytää hyvä tila kansalaisten läheltä. Kaivokset tapaavat olla hieman syrjässä asutuksesta, joten kaivosyhtiö ei voi odottaa, että kansalaiset tulisivat säännöllisesti kaivoksen lähelle.
”Meidätkin koetaan helposti etäiseksi jättiläiseksi, joten kyllä meidän täytyy mennä kuntalaisten keskelle. Yritykset yleensäkin pyörivät helposti omassa kuplassaan, josta juttutupa tarjoaa mainion oven päästä ulos”, sanoo Simonen.
Monikanavaista vuorovaikutusta
Juttutupa on Yaralle tärkeä kansalaiskeskustelun väline, mutta ei suinkaan ainoa. Yhtiöllä on lähimpien intressiryhmien kanssa säännöllisesti kokoontuva yhteistoimintaryhmä ja naapuruston asukkaille suunnatut alueryhmätapaamiset. Yara Siilinjärvellä on myös Facebook-kanava, pari kertaa vuodessa ilmestyvä Avviisi-sidosryhmälehti ja nettisivut. Vuosittain pyritään järjestämään myös ”Avoimet ovet” tapahtuma, jossa kävi viimeksi noin 2000 ihmistä.
Lisäksi yhtiö tekee paljon yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja seurojen sekä oppilaitosten kanssa. Yhtiö viestii juttutuvan teemoista kouluille, jotta opettajat osaavat tuoda sopivan teeman sattuessa oppilaita paikalle. Usein yaralaisten on kuitenkin helpompi mennä itse oppilaitoksiin kuin odottaa kokonaisen luokan liikkuvan tuvalle.
Pulla maistui nuorelle miehelle
Anneli Simonen muistelee hyvällä mielellä nuorta miestä, joka asteli juttutuvalle, kävelipullapöydän ääreen, otti pullan ja käveli ovesta ulos.
”Kun tämä toistui kolmannen kerran, kysyin onko hän kiinnostunut muustakin kuin pullasta ja mitä hän muuta tekee.”
Nuori mies oli juuri aloittanut lukion ja kertoi kaverien odottavan. Seuraavalla kerralla Simonen pyysi poikaa ottamaan kahvia, istumaan ja kuuntelemaan asiantuntijaa, joka kertoi, millaista on toimia turvallisuustehtävissä kaivoksella.
”Poika kuunteli kiinnostuneena. Pyysin ottamaan seuraavalla kerralla kavereitakin mukaan.”
Yara lyhyesti
- Yara on maailmanlaajuinen lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristönsuojelutuotteiden toimittaja.
- Suomessa Yaran tehtaat sijaitsevat Siilinjärvellä, Uudessakaupungissa ja Kokkolassa. Vihdissä toimii tutkimusasema. Suomessa Yara työllistää noin 900 henkilöä.
- Yara Siilinjärven päätuotteita ovat lannoitteet ja fosforihappo.
- Kaivoksesta saadusta fosfaatista irrotetaan fosforia lannoitteiden ja rehufosfaattien raaka-aineeksi.
- Toimipaikalla valmistetut lannoitteet käytetään pääosin kotimaan peltoviljelyssä ja metsien lannoituksessa.
- Yara on Kuopion alueella merkittävä ja Siilinjärvellä suurin teollinen työnantaja. Kumppanit mukaan lukien Siilinjärven toimipaikalla työskentelee päivittäin 700 henkilöä.
- Yara on investoinut Suomeen lähes 1,5 miljardia euroa, josta noin miljardi euroa Siilinjärvelle.