Siirry sisältöön
Liisa Kropsu

Uratarina

Ympäristöosaajaa aina tarvitaan

Liisa Kropsu, kenttäkoordinaattori, AA Sakatti Mining Oy

Ympäristöalan osaajien kysyntä yllätti iloisesti Sakatin kaivosprojektissa työskentelevän Liisa Kropsun.

Kaivosala oli Sodankylässä kasvaneelle Liisa Kropsulle tuttua jo nuoruudesta. Ala oli näkynyt kotikunnan katukuvassa paljon, ja työskentelipä Kropsu opiskeluaikoinaan Kevitsan kaivoksella siivojana.  

”En osannut etukäteen nähdä, että kaivosalalla olisi minulle mitään tarjottavaa tai minulla sille. Mutta kuten minulle myöhemmin selvisi, jokaisella malminetsintäyhtiöllä on ympäristöosaamiselle tarvetta ja se on kasvava osa-alue malminetsinnässä ja kaivosprojekteissa”, Liisa Kropsu sanoo.

Kropsu on koulutukseltaan maa- ja metsätaloustieteiden maisteri. Hän aloitti Sakatilla työskentelyn vuonna 2018 ympäristöassistenttina.

”Kaivosalalle haetaan paljon eri alojen ammattilaisia ja on tärkeää ottaa sellaiset liian kapeat lasit pois päästä ja rohkeasti vaan hakea erilaisiin hommiin. Pula erilaisista osaajista on kova”, Kropsu kertoo.

Innovaatiot kukoistavat aloitusvaiheessa

Liisa Kropsun työnantaja on AA Sakatti Mining Oy, joka on Anglo Americanin Sodankylässä toimiva tytäryhtiö. Sakatin esiintymä on noin 15 kilometriä Sodankylästä pohjoiseen. Kyseessä on monimetalliesiintymä, jossa on Sodankylän alueella merkittävä malminetsintäpotentiaali

”Yleinen väärinkäsitys on se, että meillä olisi jo kaivos. Meillä on toimisto Sodankylän keskustassa ja vasta puhallamme henkiin projektia”, Kropsu tarkentaa.

Kropsu on ympäristön moni-ihminen, jonka ammattinimike on nykyään kenttäkoordinaattori.

”Se on käytännössä sateenvarjotermi kaikilla ympäristöasioille, joita työnkuvaani kuuluu. Projektivaiheessa saan olla mukana uusissa, innovatiivisissa hankkeissa”, kertoo Kropsu.

Kropsun mukaan laatikon ulkopuolella viihtyvä henkilö sopii alalle, koska yhtiö etsii koko ajan uusia ratkaisuja.

Tiimityö ratkaisee onnistumisen

Kropsun tehtävänä on muun muassa valvoa kenttätöitä ja varmistaa, että ne suoritetaan lupaehtojen mukaisesti sekä mahdollisimman vähän ympäristöä kuluttaen.

”Käyn kentällä paljon talvisin, koska meillä painottuu kenttätyö lähinnä talvikairauksiin. Minun tehtäväni on tietää koko ajan, mitä kentällä tapahtuu; vastaanotan raportteja tapahtumista muilta työntekijöiltämme ja raportoin eteenpäin sekä yhtiön sisällä että tarvittaessa viranomaisille”, Kropsu jatkaa.

Kentällä ollessaan Kropsu tekee myös pistotarkastuksia ja työskentelee tiiviisti yhteistyössä urakoitsijoiden kanssa. Sakatilla on paljon hallintakeinoja ympäristövahinkojen estämiseksi, kuten koneiden alle sijoitettavia suojauksia ja monipuoliset koneiden tarkastukset.

”Myös meidän urakoitsijoillemme Sakatin ympäristöarvot ovat tosi tärkeät. On helppo työskennellä yhdessä porukalla, kun kaikki tietävät miten toimia, jotta ei tulisi ympäristövahinkoja”.

Kenttätyötä tehdään usein hyvin haastavissa olosuhteissa kovassa pakkasessa. Kropsu kokeekin suurimman onnistumisen töissä olevan se, kun kairakauden aikana ei ole sattunut lainkaan työtapaturmia tai ympäristövahinkoja.

 ”Ne ovat tosi suuria onnistumisia, jotka saavutetaan vaan porukalla sekä saumattomalla työyhteisöllä, varsinkin yhteistyössä urakoitsijoiden kanssa. On tärkeää omaksua samat arvot, jotta saavutetaan tavoitteet turvallisuuden ja ympäristön osalta.”