Siirry sisältöön

Kaivosturvallisuus

Turvallisuus otetaan kaivostoiminnassa huomioon laajasti: toimintaa kehitetään ja ylläpidetään siten, että työntekijöille taataan terveellinen ja turvallinen työympäristö, ympäristölle ei aiheuteta haittaa, vaaratilanteiden torjunta on tehokasta ja tuotanto häiriötöntä.

Kaivosturvallisuus on laaja-alainen kokonaisuus, joka kattaa kaivostoiminnassa esiintyvien vaarojen tunnistamisen, riskienhallinnan, turvallisuuskulttuurin ylläpitämisen ja jatkuvan parantamisen.

Kaivostoiminnassa onnettomuusriskejä aiheuttavat muun muassa liikenne, louhintaräjäytykset, sortumat ja mahdolliset päästöt rikastuslaitoksilla. Lisäksi kaivostoiminnassa voidaan altistua melulle, tärinälle ja pölylle.

Turvallisuustoiminnassa keskeistä on:

  • tunnistaa toimintaan liittyvät vaaratekijät sekä arvioida niiden vaikutukset ja todennäköisyys
  • toteuttaa ennakoivia toimenpiteitä vaaratilanteiden ja onnettomuuksien estämiseksi.

Riskien tunnistaminen ja arviointi alkaa siitä, että kartoitetaan kaikki mahdolliset vaarat, joita ovat esimerkiksi rakenteelliset ongelmat ja terveydelle vaaralliset tekijät, kuten pölyt ja kemikaalit. On tärkeää myös seurata läheltä piti -tilanteita ja onnettomuuksia, jotta vastaavia tilanteita voidaan ennaltaehkäistä tulevaisuudessa.

Kaivos on jatkuvasti muuttuva työympäristö, joten turvallisuus on huomioitava tuotantoalueiden suunnittelusta lähtien aina eri työvaiheisiin ja lopputuotteeseen asti. Erityisesti työnaikainen vaaratekijöiden tunnistaminen ja niihin reagointi ovat keskeisiä jokaisen kaivostyöntekijän näkökulmasta.

Yhdessä turvallisemmaksi

Kaivosturvallisuus on yhteisöllinen prosessi, jossa eri toimijoiden, kuten toiminnanharjoittajien, palvelun toimittajien ja viranomaisten, on tehtävä tiivistä yhteistyötä.

Suomessa kaivosten turvallisuutta on kehitetty yhteistyössä kaivostoiminnan harjoittajien, viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa vuodesta 2011 lähtien, jolloin perustettiin kaivosturvallisuuden neuvottelukunta. Kaivosturvallisuuden neuvottelukunta on keskustelu- ja kehittämisverkosto, jonka tavoitteena on edistää suomalaisten kaivosten turvallisuutta sekä turvallisuudesta vastaavien henkilöiden osaamista ja verkostoitumista. Kaivostellisuuden neuvottelukunta muun muassa järjestää joka kuukausi turvatunnin, jossa eri kaivosten edustajat ja Tukes käyvät läpi ”läheltä piti”-tapauksia, ja jakavat parhaita turvallisuuskäytäntöjä.

Lue lisää

Terrafamen turvapuisto.

terrafame

Turvallisuus paranee arjen valinnoilla

Yritysten systemaattinen kehitystyö on parantanut kaivosalan työturvallisuutta huimasti. Suurimman turvallisuuspäätöksen tekevät kuitenkin työntekijät arjen tilanteissa.

Lue case-artikkeli