Siirry sisältöön
Etusivu Ajankohtaista Kaivosteollisuus julkisti vaalitavoitteensa: ”Viimeinen hetki tehdä uusi mineraalistrategia”

Kaivosteollisuus julkisti vaalitavoitteensa: ”Viimeinen hetki tehdä uusi mineraalistrategia”

Mineraalien tarve kasvaa lähivuosina nopeasti, mutta niiden saatavuus on muuttunut aiempaa epävarmemmaksi. Siksi Suomen on tärkeä tehdä uuteen tilanteeseen sopiva mineraalistrategia, sujuvoittaa lupakäytäntöjä ja investoida vastuullisen kaivostoiminnan tutkimukseen ja koulutukseen.

Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen sähköisillä ratkaisuilla sekä digitalisaatio moninkertaistavat useiden metallien kysynnän. Eurooppa on luottanut liian pitkään siihen, että mineraaleja saa tuotua muualta.  EU-maat kuluttavat noin viidenneksen maailman mineraaleista, mutta tuottavat vain pari prosenttia.

Euroopan komissio ja EU:n parlamentti ovatkin herätelleet jäsenmaita uhkaavaan raaka-ainepulaan jo ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan. Sota on konkretisoinut, millaisia seurauksia raaka-ainetoimitusten vaikeutuminen voi aiheuttaa.

”Tähän asti ongelmat ovat näkyneet enemmän energiasektorilla, mutta niitä näkyy myös raaka-ainemarkkinoilla. Nyt Suomessakin olisi aika keskustella mineraalitarpeen varmistamisesta ennen kuin ongelmat räjähtävät käsiin”, sanoo Kaivosteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Pekka Suomela.

Suomi voi olla osa ratkaisua

Suomella on monia muita EU-maita paremmat mahdollisuudet vahvistaa omaa raaka-ainehuoltoaan. Suomen kallioperästä löytyy ainutlaatuiset raaka-ainevarannot. Suomen mineraaliesiintymissä löytyy kaikkiaan 14 kriittistä raaka-ainetta pääarvoaineena.

”Mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttää kuitenkin päämäärätietoista työtä. Ensimmäiseksi meidän on yhdessä laadittava mineraalistrategia, joka vastaa kysymykseen mineraalien saatavuudesta”, sanoo Suomela.

Strategian tulisi vahvistaa oman mineraalituotannon edellytyksiä mahdollisimman monipuoliesti.  Erityisen oleellista on lupakäytäntöjen nopeuttaminen.

”Kaivosteollisuus ei pysty vastaamaan kysynnän kasvuun, jos lupaprosessit kestävät nykyiseen tapaan jopa kymmenen vuotta”, sanoo Suomela.

Tuotannon kasvaessa on tärkeää kehittää edelleen kaivosteollisuuden vastuullisia toimintamalleja. Siitä hyötyvät ympäristö, kansalaiset sekä kaivosteollisuuden kilpailukyvylle. Siksi on luonnollista vahvistaa kaivosteknologian opetuksen ja tutkimuksen rahoitusta.

Kokonaisvaltainen ratkaisu

Oman kaivostuotannon lisääminen ei ole ainoa vastaus mineraalitarpeen kasvuun. Tarvitsemme myös uusia kiertotalouden malleja sekä eurooppalaista yhteistyötä luotettavien toimitusketjujen varmistamiseksi.